tiistai 31. elokuuta 2010

purku työt jälleen käyntiin

Uusi asentaja ilmaantui paikalle sovittuun aikaan.
Oli hiukan pihalla, että mitä pitäis tehdä. Heppoisin tiedoin oli kaveri laitettu liikenteeseen.
Niin tai näin, kävimme homman läpi ja purku hommat lähtivät käyntiin.

Päivän aikana tapahtunutta:
- muutama väliovi asennettiin väliaikaisesti paikalleen (pölysuojaksi ja lämmön pitämiseksi tuvassa)
- listoituksia purettiin
- wc:n lattiaa jyrsittiin
- wc:n seinistä revittiin loputkin vesieristeet pois

Lisäksi sovimme, että tuulikaappi laatoitetaan samalla laatalla, kuin eteinen.

Myös puusavotalla työt etenivät vauhdilla. Muuan maanviljelijä tuli traktoreineen paikalle ja veti vinssillä puut ensin tien varteen ja siitä kärryn kyytiin. Kyllä homma käy, kun on kunnon työkalut ja osaava käyttäjä.

maanantai 30. elokuuta 2010

Uutta verta kehään

Huomenna aloittava asentaja soitteli ja kertoi olevansa tulossa klo 8-9 välillä.
Oli hommista pihalla kuin lumiukko. Ei tiennyt mitä pitäisi tehdä ja onko työmaalla materiaaleja.
Samalla kävi ilmi, että työnjohtaja on jäänyt viikoksi lomalle.
Ei taida väliovien tilanne kauheasti edetä viikon aikana.

Huomenna näemme, miten hommat lähtevät etenemään.

torstai 26. elokuuta 2010

kalenterit kuntoon

Tänään sovittiin työnjohtajan kanssa uusi aika ensi maanantailta siirtyneen tilalle.
Keskiviikko 8.9 klo 17.00 selviää minkänäköinen kaveri onnistui meidät ajamaan 'yöjalkaan'.

Homma jatkuu nyt tiistain odottamisella, jolloin uusi kaveri tulee töihin.

Eiliset puunkaadot menivät hyvin. Yhden pienen männyn latva tosin sai siipeensä, mutta ei haittaa. Katon suurroskaajasta päästiin eroon.

keskiviikko 25. elokuuta 2010

muutakin elämää

Myyjältä saatiin puristettua tänään vastaukset lähetettyihin kysymyksiin.

Nyt voimme keskittyä muihin asioihin loppuviikoksi, kuten Taivaan Isän järjestämään puusavottaan.
Muuan tuttu maanviljelijä tulee hakemaan kaatuneet rungot ja hyödyntää ne miten parhaaksi näkee.
Vastineeksi saamme joskus polttopuita.
Tänään poistamme muutamalta puulta pystyssä pitävän purun. Loppuu katon roskaantuminen :-)

tiistai 24. elokuuta 2010

tiistain saldo

Päivän aikana on oltu yhteyksissä myyjään, joka soitteli kun olin lähettänyt hänelle muutaman kysymyksen koskien myytitilanteessa puhuttuja asioita, jotka eivät kuitenkaan lue missään.
Lupasi vastata kysymyksiin.

Lisäksi yritimme sopia työnjohtajan kanssa uutta palaveriaikaa. Sopivaa hetkeä ei tällä hetkellä tiedossa olevien aikojen puitteissa ollut.
Mutta sovimme kuitenkin että jossain vaiheessa tapaamme.
Lisäksi työnjohtajan mukaan uusi asentaja tullaan ohjeistamaan, että kaikki ilmoittamamme viat tulee korjata.

Nyt on vain odoteltava viikko, että saadaan uusi asentaja työmaalle ja päästään sanoista tekoihin.
Juuri huonommaksi ei pysty laittamaan ja sekä toimitusjohtaja että työnjohtaja ovat vakuuttaneet ettei ainakaan miehen ammattitaidosta ole remontin lopputulos kiinni.

maanantai 23. elokuuta 2010

tilanne elää

Työnjohtaja soitteli illemmalla. Jo sovittu palaveriaika ei nyt käykään, mutta uusi ajankohta käy "milloin vain Teille sopii".
Oli kellossa ääni muuttunut totaalisesti.
Vielä jos ymmärtää pyytää anteeksi tapaamisessa, niin on hyvät edellytykset suoriutua projektista niin hyvin kuin se enään on mahdollista.

teejii

Ennen toimitusjohtajaa yhteyttä otti työnjohtaja. Kyseli minne voi avaimen palauttaa.
Laitoin palautusohjeet tekstiviestinä.

Toimitusjohtaja soitti ja kertoi, ettei näe syytä vaihtaa työnjohtajaa koska kukaan muu ei aikaisemmin ole valittanut tästä työnjohtajasta.
Tämän asian kanssa on nyt vain elettävä ja kestettävä.
Paha maku jää, mutta suurin virheemme on estää yrityksen edustajia hoitamasta projektia eteenpäin. Pääsevät silloin vetoamaan, että viivästys johtui meistä.

Nyt on viikko aikaa rauhoittua ja suunnata katse tulevaisuuteen.

Sitä ennen rakennusalan asiantuntija tulee käymään ja käymme paikat läpi sillä silmällä, että mitkä kohdat on uusittava ja mitkä kelpaavat.

Miten pärjäämme työnjohtajan kanssa on täysin kiinni hänestä itsestään.

projekti uuteen nousuun?

Eilen lähetimme yrityksen toimitusjohtajalle sähköpostiviestin koskien perjantai-iltana tulehtunutta tilannetta.
Soittelin TJ.lle ja kyselin onko vielä lukenut viestiä. Oli kuulemma ollut aamupäivän kiireinen ja istui vasta äsken koneen ääreen.
Pyysin häntä tutustumaan lähettämääni viestiin ja palaamaan asiaan, kun on jotain kerrottavaa. Lupasi palata asiaan jo tänään iltapäivällä

lauantai 21. elokuuta 2010

tilanne muuttuu uhkaavaksi

Ollessamme palaamassa suvun nuorimpaan tutustumisreissulta sain työnjohtajalta hyvin oudon tekstiviestin (n. klo 19.30).
Viestissä työnjohtaja kyselee, että "ei tainnut tulla sähköposti perille" ja "keitä tapaamiseen tulee". Sekä muutama muu lause, joita en ainakaan tässä vaiheessa tähän julkaise. Sen verran rankkaa tekstiä on.

Itse vastasin hetken kuluttua viestiin asiallisesti:
Hei.
Olen juuri nyt kiinni toisaalla. Palaan asiaan heti kun olen vapautunut.
Maksava Asiakas


Tästä muutaman minuutin kuluttua tuli uusi viesti:
Anna olla,tiedän tarkkaan mitä asian eteen tehdään!! Laita sähköpostiin ne tiedot mitä pyysin? Ei tarvitse muuten ottaa yhteyttä. !!

Olimme hyvin ihmeissämme, että mikä on. Päättelimme, että jotain odottaa sähköpostissa.

Kotiin päästyämme löytyi sähköpostista neljä viestiä, joista ensimmäinen oli lähetetty n. klo 16.30 ja oli asiallinen sisällöltään.
Vaan ne kolme muuta, jotka oli lähetetty klo 17.30, 19.01 ja 19.03
Samaa levotonta tekstiä, kuin nuo tekstarit ja sisältäen kaupan päälle keljuilua puheluiden nauhoittamisesta, tietokoneen käyttötaidosta ym.
Valitettavasti vain meidän resurssimme eivät mahdollista sähköpostin päivystämistä 24h.

perjantai 20. elokuuta 2010

jälleen perjantai

Aamulla n klo 9.30 otin yhteyttä työnjohtajaan, kertoakseni eilen illalla löydetystä yllätyksestä.
Samalla sovin tapaamisajankohdan remontin onnistuneen läpiviennin yksityiskohtien ja vahinkojen korjaamisesta sopimista varten.

Naapuri kertoi kotiin palattuani, että asentaja oli tullut työmaalle klo 9-10 välillä hänen poissaollessaan ja lähtenyt 11 jälkeen, keräten sitä ennen tavaroita autoonsa.
Sisällä oli kiilloteltu eteisen lattialaatoitusta ja aloiteltu wc purkutyötä.

tarkempi tutustuminen paljasti, että maalarinteippiä on käytetty enemmänkin

torstai 19. elokuuta 2010

ei voi olla totta

Kaikki on mahdollista. Jopa täysin käsittämättömältä kuulostavat asiat.
Kuten se että wc:n lattiakaivon luota löytyi maalarinteippiä tasoitteen alta!!!???!!!

Kiitokset AK:lle konsultaatiosta.

uutta miestä kehiin

Työnjohtaja soitteli uudelleen n. klo 18.30.
Paras uutinen oli, että viikolla 35 tulee toinen kaveri tekemään loput hommat.
Vaan se ei ihan täysin ole minulle selvillä, että mitkä hommat tekee tämä vähemmän taitava kaveri.
Ainakin wc:n teko kuuluu sille uudelle kaverille.
Ollut työnjohtajan hommissa kuulemma yli 10 vuotta.

Samalla kyselin apupojan taustoja. On kuulemma varsinaisen asentajan veli ja yksityisyrittäjä, joka tekee töitä heille.
Tästä vaihdettiin muutama sana tiukkasävyisesti, koska myyntitilanteessa meille kerrottiin että kaikki asentajat ovat yrityksen omia.

purkuunko

Kolme soittoyritystä työnjohtajalle (Klo 9.44, 11.51 ja 12.25) eivät tuottaneet tulosta.
Vihdoin klo 12.59 työnjohtaja soitti ja kertoi, että oli käynyt työmaalla.
Oli määrännyt seuraavat työt tehtäväksi:
- wc vesieristyksen purku: lattian piikkaus ja pystykulmien avaus
- tuulikaapin laatoituksen purku

Lisäksi keskustelimme eteisen laatoituksesta ja olohuoneen tapettien alla olevasta huonosta jäljestä.
Näiden osalta tilanne jäi auki, koska työnjohtaja muuttui vähäsanaiseksi sen jälkeen kun selvisi että puhelu nauhoitetaan.

Pari linkkiä puheluiden nauhoittamiseen liittyen:
Tietosuojavaltuutetun toimisto - puheluiden nauhoittaminen
"Sellaiset puhelut, joihin itse osallistuu joko soittajana tai vastaajana, saa nauhoittaa. Oman viestinnän taltioiminen on mahdollista Suomen perustuslain mukaan, eikä sitä ole kriminalisoitu myöskään viestinnän suojaa koskevissa rikoslain säännöksissä."


Oikeus ja kohtuus -blogin kirjoitus


Vaimokin yritti soittaa työnjohtajalle useaan kertaan. Omasta numerosta soitettuihin puheluihin ei vastattu, mutta kun hän soitti toisesta numerosta niin jo tärppäsi.

keskiviikko 18. elokuuta 2010

sama meno jatkuu

Ainakin tänään sama asentaja oli hommissa.
Oli saumannut osan eteisen lattiasta ja lattiassa olevat pykälät erottuvat nyt entistä paremmin.
Samalla paljastui, että eteisen ja tuulikaapin laatoitukset eivät ole samassa linjassa.
Lisäksi kaupasta oli löytynyt lattiakaivovahvikkeet, mutta niiden asennus ei ole tapahtunut ihan ohjeiden mukaan.
Pystykulmien nauhoituksille ei oltu tehty mitään. Eli laatoituslupaa ei voitu vieläkään antaa.

Myös apupoika oli hommissa ja maalaili ovia.

Lisäksi päivän aikana oli paikalle ilmaantunut eteisen ja wc:n kaapistot.

tiistai 17. elokuuta 2010

jarrut pohjaan

Tänään asentaja oli yrittänyt tehdä wc:n vesieristystä valmiiksi. Ei ollut hyväksyttävässä kunnossa vieläkään.
Jos asentajalla ei ole käsitystä siitä miten homma pitäisi tehdä, niin ei siitä voi hyväksyttävää jälkeä syntyä.
Lisäksi eteisen laatoitusta oli jatkettu, muttei saatu ihan valmiiksi asti.

Illansuussa työnjohtaja soitteli (ja keskeytti puun raivaus hommani) ja jutteli asiasta jos toisestakin.
Lopputuloksena oli, että ilmeisesti työmaa pannaan siksi aikaa jäihin kunnes heillä on osoittaa parempi mies töihin.
Odotellaan millaisen esityksen työnjohtaja saa väännettyä kasaan. Kello käy ja aikaa kuluu.

Työnjohtaja myös pahoitteli, että oli loukannut minua. (Ei tietenkään ollut tarkoittanut tällaista.)

miltähän tämän päälle tehtävä laatoitus näyttäisi




mielenkiintoisia pusseja muita kohoumia kulmissa
(kuvien värierot johtuvat siitä, että on ja ei ole käytetty salamaa)

maanantai 16. elokuuta 2010

lisää laattoja

Päivän aikana oli asennettu osa eteisen laatoista.
Kun ei osaa, niin ei osaa...

toimitusjohtajan vastaus

Aihe: VS: palautetta työnjohtajan asiattomasta käytöksestä
Päiväys: Mon, 16 Aug 2010 16:16:03 +0300
Lähettäjä: toimitusjohtaja
Vastaanottaja: maksava asiakas


Hei


Ainoastaan suoran palautteen perusteella voimme kehittyä, kiitos siitä.


T:
N.N
toimitusjohtaja
Yrityksen nimi OY
+358 (0)xx xxxx xxx

kohti syksyä

Aamupäivältä hyvää ja huonoa.
Hyvät ensin:
- asentaja soitti ja oli löytänyt jättämäni viestin. Tosin mitään asiaa hänellä ei ollut.
- sähköasentajakin soitti ja kertoi, että ovat tänään tulossa mittaamaan lattialämmityksen toiseen kertaan.

Huonot:
- työnjohtaja ei vastannut puhelimeen. Lähetti kyllä tekstiviestin, että soittaa myöhemmin.

Lisäys klo 14.30:
Työnjohtajan soittoa ei koskaan kuulunut, joten yritin taas soittaa itse.
Annoin puhelimen soida piiitkään ja viimein siihen vastasi kovin vähäsanaiseksi käynyt työnjohtaja. Liekö palaute mennyt perille.
Aika näyttää miten wc:n tilanne muuttuu.

perjantai 13. elokuuta 2010

laatoitus alkanut

Päivän aikana oli lääpitty vesieristettä wc:hen ja tuulikaappiin.
Wc:n eristys ei tosin laadulla vakuuta. Lisäksi nyt erottuu tosi selvästi, miten pohjatöissä oli taas laiskoteltu. Edes tasoitteen kohoumia ei oltu viitsitty hioa pois. Ja saas nähdä millaiset lattian ja seinän kulmista tulee. Samoin vesiputkien läpiviennit olivat vähintään mielenkiintoisen näköiset.
Lisäksi valmistajan menetelmäopasta ei oltu noudatettu.
Kiilto Kerafiber
Ainakin seuraavat eivät toteudu:
- epätasaiset alustat hiotaan tai tasoitetaan (alkuperäinen betonilattia oli tasaisempi kuin nyt laitettu tasoite)
- nurkkien, ruuvinkantojen ja levysaumojen kohdalla vahvikenauha
- lattiakaivon vahvistus kahdella lattiakaivovahvikkeella tai kaivolaipalla (nyt laitettu vahvikenauhaa)


Lisäksi tuulikaapin lattia oli laatoitettu. Ja samalla sotkettu jo maalattu seinä.
Sitä ihmettelen myös, että miten laatat saumataan, kun osa väleistä on täynnä kiinnityslaastia...
lattiakaivo




tilanne tulehtuu

Puhelu työnjohtajalle toi selvyyden siihen, että valmista pitäisi olla ensi viikon puolivälissä.
Sen näemme sitten, että milloin valmistuu.

Vaan kun kyselin muutamasta lopputuloksen kannalta olemattomasta asiasta, niin vastauksena sain vain vittuilua.
Ei tuohon tyyliin puhuta maksavalle asiakkaalle.
Asiasta on nyt annettu palautetta organisaatiossa ylöspäin.

torstai 12. elokuuta 2010

Ei riemulla rajaa

Lukutaitokaan tai ainakaan luetun ymmärtäminen ei päätä huimaa.
Eteisen lattia oli vedetty vesieristysaineella. Sopimuksen mukaan eteisen lattia piti vain primeroida laattalaastin tartunnan varmistamiseksi.
No varsinaisesti tapahtunut ei meitä haittaa, mutta se että jo tapetoidut seinät ja yhden makuuhuoneen parketti on sotkettu vesieristysaineella saattaa haitata.

Ja eilen hyvin alkanut oven maalaus oli jatkunut vähemmän hyvin.
Niin ja wc sekä tuulikaapin lattiat oli tasoitettu. Aika näyttää miten wc:n kaadot on toteutettu.


neljä viikkoa täynnä

Myyntihetkellä sovitun mukaisesti tänään olisi pitänyt olla kaikki viimesen päälle laitettua ja hymy kasvoilla.
Niin ja lasku tietysti odottamassa eräpäivää.

Vaan kun ei ole !

keskiviikko 11. elokuuta 2010

ammattimiehiä liikenteessä

Päivän aikana oli saatu lattialämmitys asennettua ja eteisen lattiaan laitettu tasoitteet.
Väärällä maalilla maalattuja ovia oli (yritetty) maalailla taas. Lisäksi oli maalattu yksi uusi ovi, jossa olikin onnistuttu ihan hyväksyttävällä tavalla. Tosin kostealle pinnalle oli lentänyt roskia.
Naapurilta kuulin, että sähköasentajallakin oli ollut apupoika mukana. Eli parhaaseen aikaan paikalla oli 5 henkilöä.


valoa tunnelin päässä

Päivä alkoi ihmeellä: asentaja tuli työmaalle n. 8.15 mukanaan sama apulainen, joka maalasi katot.
Ihmeen tuomalla ilolla ei jaksettu kauan. Hiukan ennen yhdeksää paikalle tilattu sähköasentaja soitteli ja kyseli onko eteisessä aiempaa lattialämmitystä. Samalla kävi ilmi, että heti alkupäivinä paikalle tullut lämmityskaapeli on alitehoinen.
Tästä tuli sitten yksi lisäkohta asialistalle, jonka tiimoilta soitin työnjohtajalle.

Työnjohtaja olikin juuri lähdössä meille päin mukanaan oikean kokoinen lattialämmityskaapeli.
Samalla vaihdoimme muutaman sanan mm. aikataulusta.
Yhteydenottoa odotellessa.

tiistai 10. elokuuta 2010

päivä 18

Päivän aikana ei paljoa tapahtunut. Yhtä ovea oli maalattu.
Lisäksi löytyi lappu, että sähköasentaja tulee huomenna laittamaan lattialämmityksen.
Mutta sitä vaan ihmettelin, että miksi lattialämmityskaapeli oli pitänyt mennä ottamaan pois kertakäyttökelalta. Nyt erillislaskutettava sähköasentaja joutuu tuskailemaan kaapelin levityksen kanssa paljon kauemmin, kuin jos voisi hoitaa homman valmistajan miettimällä tavalla.

maanantai 9. elokuuta 2010

myrskyn jälkeen

Remonttityömaalla ei onneksi kärsitty eilen illalla riehuneesta myrskystä.
Toisin oli pihallamme ja sen vieressä sijaitsevassa puistossa. 6 kuusta ja mäntyä nurin ja parista kuusesta latva poikki. Onpahan polttopuita vähäksi aikaa. Kun vaan joku ne ensin, pätkii, halkoo, pinoaa jne.
Naapurin puolella kaatui haapa konkeloksi mäntyä vasten. VPK kävi ystävällisesti kiireidensä välissä pudottamassa konkelon alas.

Työmaalla tapahtui ainakin lattioiden primerointi ja listoitusta.
Muuta ei jaksanut havainnoida, kun oli ollut ensin koko yön ja sen päälle iltapäivän ruumillisessa työssä.

sunnuntai 8. elokuuta 2010

pyhäpäivä

Koska muutoin ei tarpeeksi hikoiluttanut (ulkona +33°C lämmintä), niin aikani kuluksi siivoilin hiukan autotallia, josta perjantaina oli tullut asentajan työkalujen säilytyspaikka (luvalla).
Siivouksen ohessa totesin, että oikealla maalilla maalattu sisäovi oli onnistuttu pilaamaan laittamalla se liian aikaisin maalattu pinta alaspäin kuormalavan päälle. (ovi oli myös autotalllissa.)

Selvisi syy siihenkin, miksi autotallin lattia oli märkä iltaisin: asentaja oli onnistunut hävittämään vesihanasta yhden tiivisteen ja sen takia vesi suikusi väärästä välistä ympäriinsä.
Miksi asioista kertominen on niin vaikeaa???

Huhhuijaa, saas nähdä miten ensi viikosta selvitään.
Ei taida projekti olla kuitenkaan ohi vielä silloin.

perjantai 6. elokuuta 2010

perrjantai vol3

Tänään oli tapetoitu loput mitä oli vielä tapetoimatta ja laitettu listoja kiinni.
Myös suurin osa pois vietävästä roinasta oli kadonnut.

torstai 5. elokuuta 2010

viikko vielä

Valmista pitäisi olla viikon päästä tai viimeistään seuraavana tiistaina (riippuu miten aloituksen laskee tapahtuneen).
Asentaja saapui maisemiin tuttuun tapaan n.11.20 ja poistui poikkeuksellisesti hiukan yli 17.
Varatyönjohto ei soittanut, vaikka eilen sanoi niin tekevänsä.

Päivän aikana oli tapetoitu hiukan lisää seinää, saatettu levytystyöt loppuun ja maalattu tuulikaappi sekä sisäovi toiseen kertaan.

Itsekin ahkeroin sen verran, että sain sähköt kytkettyä työmaa-alueen pistorasioihin ja valoihin (wc:tä lukuunottamatta).

keskiviikko 4. elokuuta 2010

keskiviikko

Tänään asentaja ilmaantui jälleen työmaalle, noin kello 11.30.
Päivän aikana muutama levy löysi tiensä seinään ja seuraava väliovi sai maalia päällensä. Tällä kertaa sopivampaa tavaraa, Maalarin Valkolakkaa. Siveltimellä näytti työskentelevän, vaikka maalin ohjeiden mukaan telauskin olisi mahdollinen.
Maalin tiedot Tikkurilan netissä


Lisäksi työnjohtajan varamies, toisen alueen työnjohtaja saatiin puhelimen päähän ja sovittiin tapaaminen iltapäiväksi.
Katsellaan tapaamisen tuloksia myöhemmin.
Ei ollut kauhean iloinen jo syntyneistä vahingoista.

Vaan miksei tuohon sekoituskapulan alle voinut laittaa vaikka pahvin palaa...
viimeinen rasianreikä...

tiistai 3. elokuuta 2010

päivä 13

Päivän positiiviset:
- ei syntynyt mitään mistä voisi olla eri mieltä
- myyntimies oli samaa mieltä kuin me

Päivän negatiiviset:
- asentajaa ei näkynyt koko päivänä
- työnjohtaja ei vastannut yhteydenotto pyyntöihin useasta yrityksestä huolimatta

maanantai 2. elokuuta 2010

elokuukin alkoi

Eilen käänsimme kalenterista esiin elokuun.
Vaan remontti jatkuu.
Tänään tapahtunutta:
- eteistä hiottu ja tapetoitu
- wc seiniin lisätty tolppia
(En tiedä olisivatko olleet tarpeen, aikaisempi jako oli n.40cm nyt tuli sitten 20 cm välein.)
- wc seinien levytys aloitettu

Yksi rasian reikäkin oli mukana, oli taas edellisiä parempi. Vaan mihin asentaja pystyisikään, jos käyttäisi rasiaporaa?

Ohessa myös pari yksityiskohtaa.